Hieronta

Koulutettu hieroja Nora Korri

Tarjoan klassista hierontaa ja purentalihashierontaa kotikäynteinä keskittyen Keski-Juvan ja Juvan keskustan alueille. Mahdollisuuksien mukaan liikun myös laajemmin lähialueella. Lämpimään vuodenaikaan pidän hierontavastaanottoa myös Kiiskilän tilan pihapiirissä sijaitsevassa entisaikaa henkivässä hieronta-aittassa.

Kaverina matkassani kulkee kannettava kokoontaiteltava matkahoitopöytä, jonka kanssa hieronta sujuu kuin vastaanotolla ikään ja mikä parasta vastaanotto on mahdollista tilata visiitille kotiin. Tarvitaan vain hieman vapaata lattiapintaa, jossa parimetrisen hoitopöydän pääsee kiertämään ympäri. Lisäksi varaathan oman maun ja tarpeen mukaan tyynyn sekä peitettä tai pyyhettä lämmikkeeksi.

OLEN HOITOVAPAALLA VUODEN 2022 LOPPUUN ASTI.
Aloitan kotikäynnit osa-aikaisesti vuoden 2023 alussa.

Ajanvaraukset ja tiedustelut puhelimitse 0400 202 989 (ei viestillä).
Muutokset tai peruutukset jo tehtyihin ajanvaruksiin viimeistään 12h ennen ajanvarauksen alkamisajankohtaa. Peruuttamattomista ajanvarauksista peritään hieronnan hinta.

KOTIKÄYNTIHINNASTO (lähialueella)
45min           48e
60min           55e
75min            62e
90min            70e                                               Voimassa toistaiseksi.

Maksusuoritukset ensisijaisesti kortilla.
Saatavilla myös lahjakortteja.