Tilalla tarhataan pohjolan tummia mehiläisiä ja paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneita ”sekarotuisia” mehiläisiä. Mehiläisten tehtävänä on tuottaa hunajaa, pölyttää kasvit ja tuottaa tarhaajalle elämän sisältöä. Mikä olisikaan mukavampaa tekemistä kesäiltana kuin mehiläisparven pyydystys naapurin savupiipusta. Olemme kiinnostuneita kaikesta mehiläisiin liittyvästä, mutta erityisesti pohjolan tumman mehiläisen tarhaamisesta.
Musta mehiläinen eli pohjolan tumma mehiläinen on sopeutunut pohjoisen lyhyeen kesään ja pitkään talveen. Se oli ainoa tarhamehiläisrotu Suomessa ennen eteläeurooppalaisten mehiläisrotujen tuontia Suomeen. Tumma mehiläinen pystyy keräämään mettä tehokkaasti pohjoisen kasveista kuten kanervasta ja tarvitsee talvehtiakseen vähemmän talviravintoa kuin sen resursseja tuhlailevat etelän sukulaiset. Tumma mehiläinen oli aiemmin maailman yleisin rotu. 1960 -luvulle tultaessa se oli kuitenkin kadonnut lähes kokonaan Suomesta, koska mehiläistarhaajat kuvittelivat eteläisten rotujen olevan tehokkaampia hunajan tuottajia.
Tämän arvokkaan geeniperimän säilyttämiseen on ryhdytty Suomessa vasta 2000 -luvulla. Ongelmana on mehiläisten risteytyminen muun rotuisten mehiläisten kanssa. Risteytymistä pystytään hallitsemaan pariuttamalla kuningattaret alueella, jossa ei ole muita mehiläisrotuja tai keinosiementämällä emot halutulla geeniperimällä. Tilamme tummat mehiläisemot tilan isäntä keinosiementää itse. Tumman mehiläisen tarhaajia on Suomessa muutamia kymmeniä ja yhdyskuntia muutamia satoja.
Kaikkien pölyttäjien säilyttäminen on tärkeää ja erityisen tärkeäksi koemme tämän sitkeän ja karaistuneen alkuperäisrodun säilyttämisen.